Mikähän siinä on, että pikkuasiat alkavat vaivata mieltä ja painaa niin
kovasti? Eilenkin oli pakko sitten Parhaalta Ystävältä kysäistä
tarkemmin siitä, miksi ei minua ja S:ää ollut pyydetty talkoisiin. M
olisi kuulemma halunnut mutta hänellä ei ollut S:n puhelinnumeroa ja
koko juttu oli hieman sellainen "miestenjuttu". Paras ystävä sanoi
myös, että Ystävä oli kysellyt, miten minulla ja S:llä menee. Oli
kuulemma vaan todennut, että ei olla paljon pidetty yhteyttä. Noh,
ihme!! Ehkä sitä yksi väsyy aina pyytämään ja pyytämään, kun toinen ei
koskaan tule minnekään eikä mikään kiinnosta. Musta se, että he ovat
eristäytyneet käytännöllisesti katsoen kaikista on vaan niin outoa.
Miksi he eivät koskaan voi tehdä päätöksiä sillä perusteella, että "
Hei, mennäänpä tuonne, kun kaikki kaveritkin menevät", vaan ei aina
sitä kuulee, että " Ei ole rahaa jne.". Ja kyllä, se jos mikä on
paskapuhetta, rahaa kyllä on mutta kun ollaan niiiiiin pihiä. Jeps,
kyllä, helpotti (=
Eilen taas jossakin aivolohkoni syvyyksissä pohdin tätä ihmissuhdetta.
Jotenkin tämä erilainen järjestely (siis verrattuna suhde J:n) alkaa
aueta. Tämä nyt kuullostaa tosi hassulta mutta mulle tämä on ollut
jonkin sortin oivalluksen paikka. Elämä jatkuu samankaltaisena
seurustellessakin, ei tarvitse tehdä isoja muutoksia ja jatkuvasti
preferoida ja priorisoida toista. Jotenkin sellainen tasapainoisempi
juttu, kun kaikki se vanhakin säilyy ja S tuo siihen oman ihanan
lisänsä. Naurakaa pois, mutta J:n kanssa juttu kai meni niin, että ei
oikein ollut muuta, kun hän ja minä ja siinä se elämä pyöri. Näin
jälkeenpäin ajateltuna siinä tuli kai tehtyä se perusvirhe, että kaikki
muu jäi ja tässä jutussa S:n kanssa meinasi käydä samoin. On se hyvä,
että S kuitenkin pelasi eri säännöillä. Huomaan kyllä, että olen vasta
pääsemässä kärryille tässä asiassa, välillä sitä potee huonoa
omaatuntoa siitä, että ei ehdi olemaan tarpeeksi kavereiden kanssa
mutta haluaa myös viettää aikaa S:n kanssa.
Ihan muuten
asiasta banaanikakkuun. Seuraan aktiivisesti erään paikallisen media
nettisivuja ja siellä käytävää keskustelua. Rivien välistä ja riveiltä
olen päätellyt, että kirjoittajat ovat pääasiassa keski-ikäisiä miehiä.
Nyt eräs heistä otti voimakkaasti kantaa nuorison jengiytymiseen ja
siihen, miten tässä asiassa kaiken pahan alku ja juuri ovat
Itä-Afrikasta tulleet "elintasopakolaiset". Keskustelussa heittelivät
sitten järkevämmätkin tyypit kliseitä tyyliin "meidän rahoilla elävät"
ja "kaikkia etuisuuksia lypsävät" jne. Jäin vain miettimään sitä, että
hurjan luutuneita ja stereotyyppisiä ajatuksia pakolaisista ja muista
kulttuureista löytyy yhä. Jotenkin sitä on itse elänyt sellaisessa
ikäluokassa ja kulttuurissa, jossa erilaisuus on rikkaus ja asia, joka
kuuluu luonnollisena osana tähän maailmaan. Noiden kirjoitusten
lukeminen oli kai sellainen silmien avaus, tällaisia ajatuksia meillä
täällä pohjolan perukoilla yhä on " savanneilla ja viidakoissa siellä
elävät laumoissa" stereotypioita omaavia ihmisiä, voi kiesus!! Sitä
toivoisi, että joskus nämä henkilöt joutuisivat sopeutumaan aivan
erilaiseen kulttuuriin ja tekemään itselleen elämän aivan vieraissa
olosuhteissa. Sen jälkeen voitaisiin keskustella siitä, miten toisia
ihmisiä tulisi ymmärtää ja heidän ajattelutapojaan kunnioittaa. Tuntuu
vaan siltä, että tuollaisia kirjoittavat sellaiset henkilöt, jotka ovat
elämänsä eläneet samoissa ympyröissä ja korkeintaan käyneet Helsingissä
matkoillaan. No, sterotypia tämäkin.
tiistai, 4. lokakuu 2005
Kommentit