Tänään olen ryhdistäytynyt tässä tylsässä työssäni ja saanut jopa
jotain aikaan. Se toimenkuvaus, joka tulisi toimittaa pomolle, jotta
hän voisi puhua vakinaistamisen puolesta, roikkuu kuitenkin yhä
keskeneräisten asioiden listalla. Ei kai voisi vähempää kiinnostaa. Mä
olen omaksunut nyt loppuvuodeksi sellaisen taktiikan, että osallistun
kaikkeen mahdolliseen koulutukseen ja kokoukseen, jota verkoston
puolesta tarjotaan, jotta mun ei tarvitsisi pyöritellä täällä
peukaloitani ja miettiä, mitä tehdä. Mun mielestä se on ihan
rikollista, että käyt töissä mutta sulla ei yksinkertaisesti ole mitään
tekemistä. Ei mitään.
S koki ilmeisesti viikonlopun tuloksena jonkin sortin heräämisen, eilen
se lähestyi mua s-postilla hyvinkin aktiivisesti ja tekstaili vielä
illalla. Kiva (= tietysti mun on nyt taas paljon varmempi olo. Sitä mä
silti jään miettimään, että kaipaan kovasti sitä tunteiden
osoittamista. Se kai johtuu siitä, että en ole varma hänen
fiiliksistään. Mutta mistä se sitten johtuu? Siitäkö, että meidän tavat
näyttää tunteita ovat erilaiset vai enkö minä voi uskoa, että toinen
oikeasti välittää? Eli olisiko taas kuuluisan peiliin katsomisen aika?
Loppujen lopuksi tällä epävarmuudellani minä teen vaan itselleni huonon
olon enkä nauti ja ole onnellinen tästä seurustelusta, mikä pitäisi
olla koko homman tarkoitus. Elikkäs, onko nyt kasvamisen paikka? Tulisi
oppia nauttimaan tässä ja nyt tilanteesta ja jättää se pessimisti
narikkaan.
Eilinen sulkapallottelu Parhaan Ystävän kanssa
meni muuten hyvin. Tuli pelattua tiukkoja palloralleja ja erät olivat
tasaisi. Minä voitin 3-0! Mutta Parhaan Ystävän kunniaksi on sanottava,
että se kehittyy kyllä ihan silmissä. Hänellä on nyt menossa
hurja laihduttaminen ja eirtyisesti sulkkiksessa näkee sen, että
peruskunnossa ja kestävyydessä hänellä on vielä tekemistä. Mutta sissus
se ihminen on ottanut itseään niskasta, nyt on jos jonkin sorttista
aktiviteettia ja tuloksia näkyy ihan varmasti. Kahdessa viikossa hän
oli laihtunut 1,5 kiloa, mikä on musta upea juttu!!
Ystävä
oli muuten mennyt viime viikolla kihloihin Höpsön Miehen kanssa. Veimme
heille kihlajaislahjan, kun olivat tulleet etelästä kotiin. Oli sekin
lahjanvientireissu, he olivat kylässä Höpsön Miehen vanhemmilla ja me
päätimme Parhaan Ystävän kanssa mennä yllättämään heidät sinne. Emme
vaan tienneet aivan tarkkaan, missä vanhemmat asuvat...Tuli koluttua
läpi yksi kerrostaloalue ennen kuin soitimme lisäohjeita. Kävikin ilmi,
että olimme väärällä alueella, oikea asuinalue oli kadun toisella
puolella...Tavoitimme kihlaparin juuri kun he olivat lähdössä kotia
kohden. Onneksemme he olivat lahjaan tyytyväisiä (toisille on niin
pirun vaikeaa ostaa mitään). Olivat kuitenkin jo tutun kiusaantuneita
ja lähdimmekin suht nopeasti pois häiritsemästä heidän elämäänsä. Ihme
juttu, miten toiset ulkoistavat itsensä ystävyyssuhteista.
Tänään olisi vuorossa töiden jälkeen lenkki ja uiskentelua lämpimän veden päivillä S:n kanssa. Vi ses!
tiistai, 27. syyskuu 2005
Kommentit