Tänään olen ryhdistäytynyt tässä tylsässä työssäni ja saanut jopa jotain aikaan. Se toimenkuvaus, joka tulisi toimittaa pomolle, jotta hän voisi puhua vakinaistamisen puolesta, roikkuu kuitenkin yhä keskeneräisten asioiden listalla. Ei kai voisi vähempää kiinnostaa. Mä olen omaksunut nyt loppuvuodeksi sellaisen taktiikan, että osallistun kaikkeen mahdolliseen koulutukseen ja kokoukseen, jota verkoston puolesta tarjotaan, jotta mun ei tarvitsisi pyöritellä täällä peukaloitani ja miettiä, mitä tehdä. Mun mielestä se on ihan rikollista, että käyt töissä mutta sulla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä. Ei mitään.

S koki ilmeisesti viikonlopun tuloksena jonkin sortin heräämisen, eilen se lähestyi mua s-postilla hyvinkin aktiivisesti ja tekstaili vielä illalla. Kiva (= tietysti mun on nyt taas paljon varmempi olo. Sitä mä silti jään miettimään, että kaipaan kovasti sitä tunteiden osoittamista. Se kai johtuu siitä, että en ole varma hänen fiiliksistään. Mutta mistä se sitten johtuu? Siitäkö, että meidän tavat näyttää tunteita ovat erilaiset vai enkö minä voi uskoa, että toinen oikeasti välittää? Eli olisiko taas kuuluisan peiliin katsomisen aika? Loppujen lopuksi tällä epävarmuudellani minä teen vaan itselleni huonon olon enkä nauti ja ole onnellinen tästä seurustelusta, mikä pitäisi olla koko homman tarkoitus. Elikkäs, onko nyt kasvamisen paikka? Tulisi oppia nauttimaan tässä ja nyt tilanteesta ja jättää se pessimisti narikkaan.

Eilinen sulkapallottelu Parhaan Ystävän kanssa meni muuten hyvin. Tuli pelattua tiukkoja palloralleja ja erät olivat tasaisi. Minä voitin 3-0! Mutta Parhaan Ystävän kunniaksi on sanottava, että se kehittyy kyllä ihan silmissä. Hänellä on  nyt menossa hurja laihduttaminen ja eirtyisesti sulkkiksessa näkee sen, että peruskunnossa ja kestävyydessä hänellä on vielä tekemistä. Mutta sissus se ihminen on ottanut itseään niskasta, nyt on jos jonkin sorttista aktiviteettia ja tuloksia näkyy ihan varmasti. Kahdessa viikossa hän oli laihtunut 1,5 kiloa, mikä on musta upea juttu!!

Ystävä oli muuten mennyt viime viikolla kihloihin Höpsön Miehen kanssa. Veimme heille kihlajaislahjan, kun olivat tulleet etelästä kotiin. Oli sekin lahjanvientireissu, he olivat kylässä Höpsön Miehen vanhemmilla ja me päätimme Parhaan Ystävän kanssa mennä yllättämään heidät sinne. Emme vaan tienneet aivan tarkkaan, missä vanhemmat asuvat...Tuli koluttua läpi yksi kerrostaloalue ennen kuin soitimme lisäohjeita. Kävikin ilmi, että olimme väärällä alueella, oikea asuinalue oli kadun toisella puolella...Tavoitimme kihlaparin juuri kun he olivat lähdössä kotia kohden. Onneksemme he olivat lahjaan tyytyväisiä (toisille on niin pirun vaikeaa ostaa mitään). Olivat kuitenkin jo tutun kiusaantuneita ja lähdimmekin suht nopeasti pois häiritsemästä heidän elämäänsä. Ihme juttu, miten toiset ulkoistavat itsensä ystävyyssuhteista.

Tänään olisi vuorossa töiden jälkeen lenkki ja uiskentelua lämpimän veden päivillä S:n kanssa. Vi ses!