Pysähdyin eilen arjen pyörityksen keskellä miettimään, mitä oikeastaan teen nykyään arki-iltaisin. Välillä tuntuu, että illat on täytettävä kaikennäköisellä tekemisellä ja menemisellä. Toisaalta viihdyn kyllä hyvin kotona ja yksiksenikin mutta nykyään olen kuitenkin joka ilta menossa jonnekin.

tällaisen pohdinta johti siihen, että aloin miettimään, teenkö vapaa-aikanani asioita, joista oikeasti pidän. Tykkäänkö käydä salilla, pelaamassa sulista, opiskelemassa, päivystämässä jne? Urheilun suhteen on kai kyse siitä, että se on jo elämäntapa. Salilla käymisestä tulee hyvä olo. Toisaalta ehkä pitäisin enemmän jumppaamisesta. Nyt klubin vaihdon jälkeen jumppaamienn on kuitenkin hieman jäänyt. Täytynee korjata tilanne. Salilla käyminen on enemmän sellaista "mennään nyt, jos en mene niin harmittaa" tyylistä touhua. Suliksen peluu on hauskaa. On hieno huomata, miten sitä kehittyy. Toisaalta siitäkin olisi mukavaa saada enemmän irti, kovempia pelejä jne. Mutta se on kai vaan itsestään kiinni, kuinka täysillä jaksaa pelata.

Opiskelujen kanssa on kai niin, että minun on tosi vaikeaa vapaaehtoisesti, ilman jotain pakkoa, vääntäytyä luennoille. Sinänsä hassua, että aina kadehdin niitä, jotka opiskelvat työn ohessa ja suorittavat opintokokonaisuuksia. Silti on kovin hankalaa saada itsestään irti mitään ylimääräistä. Taitaa se väitöskirja-ajatus hautautua..

Kuinka paljon tällaisessa menemisessä on sitten sitä, että koen kotona oleskelun olevan "lintsausta" tai "huonosti käytettyä aikaa"? Kai siinä sitäkin on. Ja osittain sitä, että en halua aina olla se, jolle käy mikä tahansa aika tavata S:ää, kunhan herralta löytyy aikaa.

Tänään kuitenkin päivystämään ja illalla pelaamaan sulista.