Voi pahus! Olin jo sopinut S:n
kanssa, että pääsen auttamaan häntä töiden loputtua eräässä
projektissa. Soitin kuitenkin varmuuden vuoksi asemalle, että eihän
minulla ollut tänään potilaita...Niinpä, kaksi potilasta, joten töiden
jälkeen menee kevyesti noin seitsemään...Kökkö!
Eilen oli muuten todella kiva ilta. Syöpöteltiin iltapalaa S:n kanssa yhdessä ja juteltiin kaikenlaista tyhmää. Loppuilta kului sohvalla istuskellen ja toisen kainalossa kyhnytellen. Mukavaa!! Ei kriisin poikastakaan näkyvissä (koputtaa puuta ;)
Maanantain junnutreenit olivat herättäneet myös varavalkussa tunteita. Hän kertoi eilen, että oli äitinsä kanssa keskustellut kiusaamisesta treenien jälkeen mesessä pari tuntia. molemmat muistelimme, että luokassamme oli oppilaita, joita kiusattiin. molemmill ameistä oli myös kokemuksia siitä, että jonkun oppilaan kanssa saattoi viettää aikaa vapaa-ajalla mutta koulussa sitten ei. Hassua, miten tällaisia muistaa sitten aikuisempana ja miettii, miten on käyttäytynyt todella hassusti. tarkoituksena ei siis ole aliarvioida kenenkään kiusatun kokemusta mutta jotenkin tuntuu, että ainakin osittain olen ihan ymmärtämättömyyttäni toiminut kurjasti jotakuta kohtaan.

Kommentit