Yhä hengissä ja päiviä jäljellä tässä duunissa noin 19...(kuka niitä nyt laskee). Vanhaan työpaikkaan paluu tuntuu enenmmän kuin innostavalta, vanhat työkaverit odottavat innolla mua takaisin (tästä tulee kiva fiilis) ja työnkuva on laajenemassa niin, että saan lisää vastuuta ja haasteita! Joten tulisipa äkkiä tammikuu (=

Tästä nykyisestä työstäni jään pois joulukuun alussa, kun mulla on lomia pitämättä joku kolme viikkoa. Olen vauhdilla suunnitellut äkkilähtöä etelään mutta toistaiseksi en ole löytänyt reissuseuraa. S ei välttämättä pääse mukaan ja ystävillä on tietty vaikeuksia irrottautua töistä tai kouluista niin hassuun aikaan. Eli jos joku kaipaa seuraa etelään 9.12 lähtien, niin ilmoitapa itsestäsi! (; 

S:n kanssa seukkailu on edennyt tuttuja ratojaan, yhdessä on kiva olla ja välillä mä kerään jotain ihme angsti korvieni väliin ihan höperöistä jutuista. Nyt kun pikkuhiljaa alan uskoa, että tyyppi välittää musta, niin ihmettelen suuresti sitä, ettei hän halua viettää jatkuvasti aikaa kanssani ( siis edes viikonloppuna, viikolla näkeminen kun on lähes mahdotonta harrastusten ja työjuttujen vuoksi). No, hän nyt vaan on sellainen...Vitsi, kirjoitettuna tuo kuullostaa niin tyyneltä että mutta kyllä mä saan aina käydä itseni kanssa ihan ihme kamppailuja siitä, että en loukkaannu ihan kauheasti siitä, että hän katsoo mieluummin yksin telkkua viikonloppuna kuin viettäisi aikaa kanssani. Siis esim. menneenä viikonloppuna ehdittiin nähdä perjantai iltana noin ysistä eteenpäin ja lauantain iltana seiskasta eteenpäin sunnuntai- iltapäivä kello kahteen. Eli illalla piti jo katsoa telkkua yksin... Tämä muuten kuullostaa kirjoitettuna ihan sairaan säälittävältä... Mutta siis S:stä tykätään ja katsellaan, miten homma edistyy.

Se on muuten hassua, miten mä olen taasen ahminut ihan sairaasti iltajuttuja itselleni, maanantaisin on omaa treeniä ja valmentamista, keskiviikkona omaa vastaanottoa, torstaina opiskelua, valmentamista ja treenejä, perjantaina treenejä jne. No, treenit on onneksi semmoista tasapainottavaa ja opiskelu on ollut ihan älyttömän mielenkiintoista mutta kaikkea muutakin sälää sitten on. Koska mä ehdin vaan istua ja ajatella?? Hih, töissä sitten (=

Kohta mä lähden täältä kotiin, kun tulin niiin aikaisin paikalle. Kiinnostaa muuten pirusti lähteä fillarilla polkemaan tuonne vesisateeseen...

Vi ses!