Suunnattomasta nolostuksesta on selvitty. S:n kanssa vaihdettiin eilen
meilejä tuhkatiheään ja jo ensimmäisessä hän tituleerasi minua
Rakkaakseen.. Arvatkaapa helpottiko! En mä siis kuvitellut, etä meijän
juttu olisi ohi tai mitään mutta otti niin piruusti päähän, kun olin
kuohahtanut aika turhasta.
Tänään on sitten se tokavika päivä täällä puljussa. En olisi syksyllä
millään uskonut, että tämä hetki koittaa. Kyllä tämä syksy on ollut
yhtä vääntämistä. Suurin syy siihen, että en ole täällä viihtynyt on
se, että minulla ei ole ollut tekemistä. Ja ennen kuin ajattelette,
että "olisit hieman aloitteellisempi", voin kertoa, että sitä olen
ollut mutta kun ei, niin ei. Täällä hommat lähinnä menevät seuraavasti:
"Me ollaan kokeiltu tuota jo, ei siitä mitään tule" tai
vaihtoehtoisesti " Kenen se kuuluu tehdä? Jos toi tekee, niin mekin
sitten". Luoja kiitos vuodenvaihteen jälkeen tiedän, että mulla on
hommaa kädet täynnä ja lisää tiedossa niin paljon, kuin itse pystyy
tekemään.
Olen muuten saanut hiukan palautetta tässä menneellä viikolla Parhaalta
Ystävältä. Hän on hieman ottanut nokkiinsa siitä, että aina välillä
peruuttelen tapaamisiamme. Siis me nähdään jotain 2-3 kertaa viikossa
ja välillä, myönnettäköön, olen peruuttanut treffejämme. Niin ja
pakkohan se on myöntää, lähes aina S:n vuoksi. Me nähdään sen kanssa
niin harvoin, että aina kun siihen tulee mahdollisuus, niin olen siihen
tarttunut. No, Paras Ystävä antoi suoraa palautetta ja sai tämän
tajuamaan, että ei tällainen peli vetele. Lupasin yrittää ryhdistäytyä
ja pitäytyä paremmin sovituiss tapaamisissamme. Hassua sinänsä, että
olen monasti miettinyt, että olisi kiva saada suoraa palautetta omasta
toiminnasta, jotta voisi sitä sitten kehittää. No, nyt sitä tuli ja ei
tuntunut kivalta mutta nythän on sitten mahdollisuus muutokseen. Tuntui
vaan tosi kurjalta, kun paras Ystävä sanoi, että jo viime kesänä
valmentamani porukka (aikuisia) huomasivat tämän saman
perumistaipumukseni ja olivat siitä puhuneet. Ei kiva.
no, minä jatkan työpöytäni ja -huoneeni siivoamista ja palaan asiaan huomenissa. Hauskaa päivänjatkoa kaikille!
torstai, 8. joulukuu 2005
Kommentit