S:n kanssa viime viikonlopun riitely on vielä hieman pinnassa. Tiedän, että itse taisin olla se isompi riitapukari mutta kyllä se harmittaa, että toinen sitten jaksaa pitää yllä tätä pakkasta viikonkin verran. Tulee väistämättä ihan mieleen, että välittääkö toinen yhtään, kun ei ole ehtinyt näkemään eikä kamalasti ole ehtinyt viestittelemään itsestään.

Tiedän, että meillä voi mennä ihan hyvin ja asiat ovat kohdallaan ja minun on hyvä olla. Mutta tällaiset viikon tauot ja yhteydenpito ainoastaan puhelimitse alkaa kyllä rassaamaan. Pakostakin sitä kuvittelee, että toinen ei välitä. Varsinkin minä ja tällä mielikuvituksella varustettu ihminen on ihan varma, että toiselta on kiinnostus loppunut. Toisaalta se on hassua, että riitelyn jälkeen tulee tällainen olo, että kaikki on ohi, mutta miksi sitten täytyy pitää yllä tällaista helvetin pakkasta?

Tiedän, tiedän, aion ottaa asian puheeksi ja kertoa, miten minusta olisi parempi, että sopisimme riitamme loppuu saakka. Niin ja tämä koskee erityisesti minua, joka olen murjottamisen mestari. Mutta toisaalta mä jo viime sunnuntaina tarjosin sovinnoneleitä, kuten maanantainakin, kuten tiistainakin....Ottaa lievästi aivoon.